sunnuntai 7. syyskuuta 2014

OLD'N GOLDEN





Bloggaaja kirppistelee jälleen! Ja nyt olenkin löytänyt kirpputorin juuri omaan makuuni. Lempäälän Sääksjärvelle on nimittäin elokuussa avattu uusi kirppis, Old'n Golden (klik). Sain luvan esitellä tämän paikan teillekin. 








Kokemusta kirppiksistä onkin tullut ajan mittaan kattavasti. Niissä on kiva käydä tekemässä löytöjä ja itsepalvelukirppiksiä olen hyödyntänyt useastikin silloin kun olen halunnut päästä eroon vanhasta. Viimeisin kerta jätti nurkkiin vielä paljon myytävää, joten näin syksyn tullen oli taas aika varailla paikkaa jostain. 








Old'n Golden oli helppo valinta myyntipaikaksi sen etäisyyden vuoksi ja toki hyvien avajaistarjouksienkin takia, mutta myös koska olen utelias luonne ja haluan kokeilla uutta :) Paikan päällä vierailtuani tykästyin tämän kirpputorin ilmapiiriin ja sen iloiseen henkilökuntaan, joten päätös myyntipaikasta ei ollut ollenkaan vaikea! Pienenä mutta ei kuitenkaan vähäisenä asiana pidän lisäksi hyvistä oivalluksista yritysten nimissä. Sitä Old'n Golden on, nimenä toisaalta päivän selvä valinta, mutta silti loistava keksintö! 






Tällä kertaa varasin myyntipöydän pariksi viikoksi, mutta Old'n Golden tarjoaa myös paljon muutakin kuin tavan päästä omista vanhoista tavaroistaan eroon. Tiloissa on kirpputorin lisäksi kukka- ja lahjatavaramyymälä sekä verhoomo. Samalla reissulla voi siis hankkia lahjat ja kukat eri tilaisuuksiin, ompeluttaa vaatteitaan tai vaikka korjauttaa vanhan huonekalun verhoilun! Eikä kiirettä tarvitse pitää, Old'n Goldenissa voi istahtaa juomaan vaikka kupin laadukasta ruotsalaista reilun kaupan kahvia ja selailla kirjoja ja lehtiä. Kahden yrittäjänaisen lisäksi Old'n Goldenissa palvelee yksi työntekijä ja siellä voi nähdä valloittavan Debbie-beaglen.










Minusta puhuttelevaa tässä paikassa on se, kuinka kaikki on tarkkaan mietittyä ja sydämellä tehtyä. Myymälän tuotteet on yrittäjien itse tarkkaan valitsemia, paikka on remontoitu naisenergialla juuri tarkoitukseen sopivaksi ja se mikä vielä on minun mieleen, paikka on sisustettu viihtyisäksi. Old'n Goldenissa on myös tuulahdus eteläisempää Eurooppaa, sillä sieltä tulevat niin kukkien sidontatyyli kuin lahjatavaramyymälän tuotteetkin. Tuotteet ovat hollantilaisen Light & Livingin mallistoa.






Old'n Goldenissa on vaihtuva teema. Tällä hetkellä myymälässä eletään synttäreiden aikaa ja siihen sopiikin täydellisesti nämä vesi-ilmapalloilla täytetyt maljakot, jotka toimivat myös upeina kynttelikköinä. Kuinka hauska lahja synttärisankarille!





Monella kirpputorilla vaatteita kokeillaan asiakasvessassa (sellaisiin minä olen tähän mennessä törmännyt). Old'n Golden on ensimmäinen kirpputori, jossa olen nähnyt kunnollisen sovituskopin, joka on sitä paitsi tyylikäs! 








Old'n Goldenista vuokrattava myyntipaikka on osittain muunneltavissa. Se on tätä päivää ja helpottaa myytävien tuotteiden esillepanoa. Hintalaputkin tulostuu näppärästi tarra-arkille ja niitä voi näpytellä valmiiksi myös kotoa käsin. Siinä säästyy siis aikaa ja vaivaa kun ei tarvitse käsin rustailla kaikkea, leikkoa lappusia tai kiinnitellä hintalappuja erilaisin keinoin tuotteisiin. Edellisessä kirppistelyssä hehkutinkin kirkasta paketointiteippiä tähän tarkoitukseen. No, se on toiseksi paras konsti :)








En voinut vastustaa kiusausta, vaan kotiin lähti mukaan todella kaunis hortensian oksa vihreiden nappikrysanteemien kanssa. Niistä molemmat kuuluvat omiin lempparikukkiin, tosin niitä onkin aika pitkä lista :) Harvoin kuitenkin näkee näitä kaksivärisiä hortensioita ja vielä näin upeissa väreissä! Mukaan sain vielä hyvät hoito-ohjeet, joten niillä toivottavasti saan nämä kukat kestämään pitkään.







Old'n Golden sijaitsee aivan Tampereen ja Lempäälän rajan tuntumassa, siellä siis kannattaa poiketa!
Käy tsekkaamassa ainakin hyvät tarjoukset! Lisää paikasta voit lukea ja nähdä lisää kuvia








6 kommenttia:

  1. Löysin tieni tänne blogiisi fb-kirpparin kautta. Ihania kuvia ja muutenkin kiva blogi ( kaikkia postauksia en ole vielä ehtinyt kahlata ) sinulla! Ja paikallisuus on tietty hauska juttu kun tulee tutuista jutuista postauksia. Terkut tästä Kukkolanmäen "toiselta puolelta" Kukkolantieltä :) Jään blogisi seuraajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsi ja terkut vain sinne päin Kukkolanmäkeä! Ja kiitos kovasti kommentista! Hurahdin tähän blogimaailmaan ja kiva kun saa lisää lukijoita, tervetuloa mukaan! :) Paikallisuus on itselle tärkeää ja toivottavasti tulee mahdollisuutta tehdä lisääkin juttua lähialueen helmistä! Vinkata saa hyviä paikkoja ja juttuja mistä toivoisi kuulevansa tätäkin kautta :)

      Poista
  2. Käväisin tuolla kirppiksellä eilen ja piipahdin heidän nettisivuillaan. Sieltä päädyinkin sitten tänne blogiisi. Kivan oloinen, taidan jäädä seuraamaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!